1. KOULUN TYÖN PERUSTA

1.1 Arvot ja toiminta-ajatus

KAUKOVAINION KOULU, VISIO 2006

Kaukovainion koulu on turvallinen työympäristö, jossa lasten ja aikuisten on hyvä kasvaa ja oppia yhdessä. Koulussamme oppilas voi toimia aktiivisena ja yksilöllisenä oppijana rohkaisevassa ja avoimessa oppimisympäristössä.

Koulumme sydämenä toimii tietoyhteiskunnan koulukirjastotila. Käytössämme on monipuoliset ja muunneltavat, valoisat ja avarat taito- ja taideaineiden opetustilat. Koulumme toiminta ja tilat palvelevat myös lähiympäristön tarpeita. Toteutamme yhteistyötä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Kasvatus ja opetus edellyttävät määrätietoista arvopäämääriin suuntautumista, perusteltujen valintojen tekemistä ihanteiden ja arvostusten pohjalta. Kasvatus ja opetustyö on yhteiskunnallista toimintaa. Pyrkimys demokratiaan, ihmisarvon kunnioittamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja luonnon elinkelpoisena säilyttämiseen ovat ohjenuoria koulutyölle. Kasvatuksessa on vahvistettava myös yksilön minuutta hyvän elämän rakennusaineena ja kasvualustana hyvinvoivalle yhteisölle. Oulun kaupungin opetustoimessa sitoudutaan näihin opetussuunnitelman perusteiden pohjana oleviin periaatteisiin.

Oulun kaupungin opetustoimen visiona on yhteistyössä avaimet elämässä onnistumiseen. Yhteistyö on paitsi koulun kehittämisen edellytys, myös kasvatuksen päämäärä. Opetusta kehitetään yksilölliseen suuntaan ja se järjestetään oppijan edellytysten mukaisesti. Opetus antaa valmiuksia elinikäiseen oppimiseen. Koulu kehittää yleissivistävien tietojen ja taitojen lisäksi oppilaan yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä oppimisen taitoja. Kasvatuksen tavoitteena on vastuullinen, osallistuva kansalainen.